Kortteja sinne ja tänne

Kirjaprojekti onkin varsinainen prosessi. Kirjansivuista ei tietoakaan, mutta kortteja pukkaa. Tässä muutama:

Itse värjätyt kankaat ompelin pellavaiselle vihreälle. Kortin sisälle laitoin jotain roskiin menevää pakkausmateriaalia, tuli mukavan tanakka ja samalla pehmeä. Päälliseen ompelin vielä kiehkuroita, jotka ei oikeastaan kuvassa näy, muuta kuin hyvällä tahdolla.

Nämä ovat monikäyttöisiä kortteja; niihin voi pyyhkiä hikeä, löyhytellä jos on kuuma,

 pitää rintamerkkinä (tosin minun makuuni liian isot), käyttää kahvikupin tai kaljapullon alusena, tauluna seinällä, säilyttää unohdettujen aarteitten laatikossa ja mitä kukin vielä keksiikään!

Yhtään korttia ei jäänyt itselle - hävisivät noin vaan:)

Muistiinapanot

Lauantaikoulutuspäivä. Mukaan otin hyvät muistiinapanovälineet. Mies hieman katseli, kun revin kangasta, etsin neuloja, lankaa, sakset, muutamat erilaiset tietenkin.

- Ai, sulla onkin joku kässykurssi?

- Ei, kun työkurssi, kui nii?

- Aattelin vaa noita sun välineitä.

- Ai joo, siis kynähän pitää olla, kiitos kun muistutit.

Ensimmäinen aihe oli: 

"Tunnistammeko lapsen tarpeet ja osaammeko vastata niihin?

"Ammatillisuus ja pedagoginen vastuu kasvatustyössä"

"Toiminnan suunnittelusta vuorovaikutuksen suunnitteluun"

"Kuinka tukea lapsen hyvinvointia, oppimista ja leikkiä?"

"Pedagogiikka on arjen valintoja"

Hyvät muistiinpanot tuli, eikö vaan?

Kankaat olen maalannut ja värjännyt. Jokunen vanha trykkityyki mukana, kaikki vanhaa lakanakangasta, tilkkuja sieltä ja täältä. Tästä on tulossa kaiketikin kollaasi. Parin viikon päästä on jälleen koulutus ja otan  mukaan hyvät muistiinpanot, sitten voi alkaa miettimään mitä tästä tulee. Pitää vielä saada aikaiseksi todistusaineistoa koulutuksesta, jota itse pidän. On vaan hankalampaa ommella, kun itse on siellä edessä. Pitäisiköhän laittaa opiskelijat tekemään muistiinpanoja?

Kesä tuli ja meni...

... ja työt kutsuvat. Jälleen kerran muutan yksikköäni- koko koulu muuttaa toiseen, tilavampaan  koulurakennukseen. Kaikki me tiedämme nämä sotien jälkeen valmistuneet keltaiset koulurakennukset -itsekin olen sellaisessa aloittanut koulutieni. Ikuisesti mieleeni on painunut pitkät, kolkot käytävät. Ja kas kummaa, näitä käytäviä löytyy vielä neljäkymmentä vuotta myöhemmin!

Osan kesää katselin "omaa käytävää"; kolkkoa, kylmää, pitkää ja isojen oppilaitten iskulauseilla kaivertamaa käytävää. Jotain on tehtävä! Matkasin läheiseen rautakauppaan, ostin pensselin ja värejä.

Tästä se alkaa:

Tasohiemakone käyntiin ja sukellus pölypilveen

 

 

Pensseli maalipurkkiin -kyllä maalaaminen on kiva!

Toinen kaapisto vähän erilaiseksi...

Kaapit käänsin pois seinän vierestä ja tuohon väliin sisustan mukavan oleskelutilan - lasten tai  työkavereitten kanssa.

Näitä löydettyjä, moneenkertaan hylättyjä, voisi sovittaa käyttöön:

Ainahan voisi kinuta rahaa uusiin hienoihin huonekaluihin, mutta minä tykkään tehdä jo olemassaolevasta- ei ainakaan tule samanlaista vastaan.

Mitäköhän työkaverit tuumaa? Vieläköhän kaapit halutaan heittää kaatopaikkakuormaan?

"Saaressa on salaisuus"

Deathline lähestyi enkä muutakaan nimeä kirjalleni keksinyt. Kirjan kannen tein jo periaatteessa viime kesänä, tosin en sitä silloin tiennyt. Olimme sisaren kanssa viikon ulkosaaristossa, maattiin riippukeinussa ja luettiin dekkareita.

Nimi on ommeltu vapaalla kirjonnalla, ensimmäisen kerran eläessäni kokeilin kirjottaa. Kirjan sivut on yhdistetty toisiinsa "ongen kohoilla" eli huovutuspalloilla. Tarvitsin hieman paksumpaa valkoista lankaa sitomiseen -  usko tai älä, se on kynttilän sydänlankaa! Osui näet ensimmäisenä käteen ja tuntui sopivalta. Siis kirjani on myös itsevalaiseva.

Sisäsivulla on tekijän nimi ja vuosiluku. Tekijän nimi on nyt vain poikkeuksellisesti tuon punaisen nauhan alla. Vihreä kangas ei alunperin ollut ihan näin vihreä, vaan maalasin sen paksulla pensselillä.

Sisäsivujen välissä on litistetyt huovutuspallot antamassa jämäkkyyttä.

Ensimmäisellä sivulla on aurinko ja jotain muuta. Kukat ovat nappeja.

Niittyjä. Pitsin reikiin on kasvanut punaista kirjontaa...

Meressä on kaikenlaisia kaloja. Liekö Itämeren hapettomuus muuttanut kalat oudon näköisiksi?

Kalat on leikattu kankaanpainantakokeiluista ja tämän jälkeen vapaalla kirjonnalla surruutettu kuvioita.

Metsä.

Puut ovat kankaanpainannan kokeilutilkuista leikattuja.

Sivujen välissä on kovikkeena pakkausmateriaalina käytettyä "solumuovia", tarkkaan en osaa määritellä ainetta, mutta teollisuus heittää sitä jatkuvasti kaatopaikalle.

Kirja on käytännöllisesti katsoen kierrätysmateriaaleista valmistettu.  Kankaat ovat vanhoja, uudelleen maalattuja tai muuten vaan uuden olomuodon saaneita. Huovutuspallot ovat saaneet alkunsa hahtuvalangan lopuista. Nauhat ovat vanhoista vaatteista. Ompelulanka on uutta. 

Parasta on että, tämä kirja on vielä pehmeä, eli sitä voi käyttää tyynynä!

Taiteilijaelämää

Taas olin ilmoittautunut kurssille, mistä ei ollut aavistustakaan. Nyt sitten ompelen kirjaa. Aihe: tuntematon. Tarkoitukseni oli tehdä yksi todella pieni kirja. Nyt on tulossa kaksi suurta kirjaa.

Olen seuraillut cathy cullisin töitä jonkin aikaa, ehkäpä alitajuntaan on jäänyt muhimaan jotain, sillä ajattelin kokeilla tekniikkaa, jota hän käyttää välillä töissään.

Tarvitsin äidin vanhan keittiöverhon (hän ei varmaankaan tarkoittanut sitä tähän käyttöön), ompelukoneen, kirjontalankaa ja ohjelmaksi vapaa kirjonta. En osaa piirtää päästä mitään, joten otin malliksi vierelle yhden Pikasson kuvan( anteeksi Pikasso)

Tämä oli ensimmäinen työ, ehkäpä toiset kuvat julkaisen jos kirja valmistuu.

Ja nyt hävitetään langanloput!

Uusi tehtävä kokeilevassa käsityössä: tehdään valoa ja varjoa, hävitetään materiaalia - ja tullaan onnelliseksi?

Kilttinä opiskelijana en ole vuoteen heittänyt langan pätkääkään pois - niitä kun kuulemma vielä voidaan tarvita. Nyt tarvittiin. Kaivelin purkeista pätkät esiin ja "lajittelin" värien mukaan kasoihin:

Langoista tehtiin "taideteos". Lankojen alle laitettiin kuitukangasta ja päälle solvia. Eli molemmat ovat  häviäviä materiaaleja, toinen kankaan näköistä ja toinen läpinäkyvän muovin kaltaista. Yhteistä näille materiaaleille on, että häviävät veden kanssa reagoidessaan (Siis ei kannata näistä materiaaleista valmistaa vaatetta ja kulkea sateessa. Käy vähän kuin keisarille, joka kulki ilman vaatteita).

.. ja sitten ommellaan...

ompeleen päälle sumuttelin vettä ja ...

...oikeesti! Nää langanpätkät pysyy kasassa.

Kyllä elämä skeptikkona on hankalaa, kun mitään ei voi uskoa kokeilematta!

Nyt sitten voin alkaa miettimään niitä valoja ja varjoja. Mitäköhän sekin voisi olla?

Harjottelemalla hyvää tulee?

- Tämä käy tosi kätevästi ja nopeasti,kaksi käpästä yhdellä iskulla, ajattelin. Päätin tehdä kavereille lahjaksi patalappuja! Voi miten viisas ajatus. Suomen kielessä on monta sanontaa jotka sopivat jälleen meikäläisen touhuun esim. Ylpeys käy lankeamuksen edeltä, rohkea rokan syö, puoliksi suunniteltu on hyvin tehty....

Kun lapset olivat pieniä, ompelin heille vaatteita yms. Mutta oikeastaan viimeiseen kymmeneen vuoteen en varsinaisesti ole ommellut. Koskaan en ole ollut hyvä ompelija, mutta työ tekijäänsä opettaa. Ja jälleen olen opetellut.

Mikään ei ole niin yksinkertaista kuin pannulapun teko, luuli allekirjoittanut. Väsyneenä ei jaksa miettiä, joten kangasta pinoon ja leikkaamaan.  - onpa kivaa pitkästä aikaa puuhastella!

Lopputulos oli seitsemän vasemman käden patakinnasta ja kaikki kaverit ovat oikeakätisiä!

Mutta kankaat ovat kivoja. Osa on vanhoja tyynyliinoja ja osa tilkkupussista löytyneitä.Vinokaitaleet ovat vanhoja kaapinnurkista löytyneitä - varmaan sieltä aikojen alusta.

Langat suoriksi ja hommiin...

... eihän sitä muutakaan voi. Mielessäni olen jo tehnyt monta kuvakudosta, jotkut jopa onnistuneita. Vielä ei kuitenkaan tieteiselokuvien todellisuus ole mahdollista tässä ulottuvuudessa, joten vanhanaikaisesti on ryhdyttävä haasteen kimppuun, jos haluaa jotain muidenkin nähtäväksi.

Kuvakudoksia on varsin hankala tehdä, jollei ole kehystä. Ja minullahan ei sellaista ole. Mutta minulla on nurkissa paljon ylimääräistä tavaraa ja mies. Siispä miehelle ohje: - tee 30*30cm kehikko vanhoista listoista.

Mies kyllä tekee, mutta koskaan ei tiedä tapahtuuko se tänään, vai (oikeesti) kymmenen vuoden päästä. Mies erehtyi kysymään, koskas se pitäisi olla valmis. Hieman taisi hämäläismies hätkähtää kun sai tyynen vastauksen -tänään.

Mies saikin hyvät raamit aikaiseksi. Itse aloin vielä naulaamaan vintistä löytyneitä pikkunauloja puolen sentin välein.

- Ai, siitä tulee tuollainen? Mies ihmetteli ohimennessään.
- voi, voi, hän ei tiedä vielä mitään...

Loimen tein ylijääneistä pellavalangoista.

Kustannukset eivät siis olleet oikeastaan mitään, koska kaikki oli hankittu aiemmin johonkin muuhun tarkoitukseen.

Kirpparilta löysin vielä hyvän, pitkän, melkein viisi senttiä maksavan neulan, millä on hyvä tehdä kuvioita. Kuvankin olisin laittanut, mutta piilotin sen johonkin hyvään paikkaan...

Tilkkuilua Tallinnassa - Marja Matiisen

Viikonlopun retkellä pääsimme käymään virolaisen tilkkutyötaiteilija Marja Matiisen kotona, joka on samalla hänen työpaikkansa. Ihastuttava persoona ja todella hienoja töitä. Marja kertoi tekevänsä työnsä vanhoista kankaista. Kaikista hänen töistään löytyy tarina, yleensä tarinat kertoivat hänen suvustaan ja perheestään.


Tässä arkussa Marja säilytti näyttelytöitään. Esille hän ei halua kotonaan laittaa töitä, missä on muistoja vaikkapa Siperian työleireiltä.


Tämä kello on SUURI. Mahdollisesti parimetrinen.


Marja Matiisenin kirja, mistä löytyy paljon kuvia hänen töistään.


Marja kertoi tarinan miehestä, joka tuli vaimon kanssa vierailulle. Miehellä oli tapana aina moittia vaimoaan sekaisesta huushollista, kun kankaita yms tuppasi käsityöihmisellä olevan joka paikassa. Vierailun jälkeen mies totesi, ettei enää koskaan moiti vaimoaan. Marjan kankasmäärät kun saivat hänet toisiin aatoksiin.

Vierailu Marjan kotona oli elämys, jota voin suositella kaikille ihmisille. Varmasti tämä vierailu ei jätä ketään ihmistä "tyhjäksi" - kauneutta silmille, tarinoita korville ja ajatuksia aivoille. Historiaa ja nykypäivää, kierrätystä ja ideaa.

Neulakirjalle kaveri - neulatyyny

Kyllä nyt kelpaa! Huushollin neulojen luulisi pysyvän järjestyksessä.



Tämä neulatyyny on oikea "säästäjä-Hilman neulatyyny". Aikaisemmassa elämässä olisin tuollaiset pienet kankaansoirot heittänyt roskikseen. -"Nyt ei saa heittää mitään pois!", sanoo opettaja. Kiltti oppilas kun olen, väkästin tällaisen neulatyynyn. Ilman suunnitelmaa tietenkin.

Muutamista edellisistä töistä jäi tilkkuja ja niitä sitten ompelin soiroksi ja leikkasin leikkurilla ja ompelin taas yhteen -ja ihan hauskahan tästä tuli. Itseä ainakin huvittaa. Vielä enemmän huvittaa, että mitä niillä lopuilla silpuilla oikein teen, kun vielä niitäkin jäi:)

Neulatyynyn sisällä on koiran karvoja. Nyt löytyi sitten sillekin luonnonvaralle oma paikkansa. Odotellessa seuraavaa karvanlähtöaikaa...

Mikä ihmeen neulakirja?

Nyt minullakin on sellainen- ihan oma neulakirja. Vielä syksyllä en edes tiennyt moisesta hienoudesta, saatikka sitten olisin sellaista tarvinnut. Kokeilevan käsityön kurssilla pitää valmistaa säilytin, siksipä päätin ensialkuun valmistaa neulojen säilyttimen. Kurssin säilytin täytyy olla sellainen, että sitä myös tarvitsee. Joten minähän tarvitsen nyt epätoivoisesti neulakirjaa!

Tavoitteena on harjoitella uusia tekniikoita. Onneksi tämä osio on minulle helppoa, sillä kaikki tekniikat ovat minulle uusia!
Valitsin itsepainettua kangasta ja surruuttelin vapaakirjontaa kankaalle. Tämä on todella hauskaa, sillä minulla ei ole mitään aavistusta mihin neulan pitäisi mennä.

Sisäkannen kangas on vanhaa trykkityykiä. Kannen sisällä oleva kovike on jotain pakkausmateriaalia (tavara pakattu pahvilaatikkoon ja kääritty paksuun muoviin). Sisäkankaan silitin kiinni muoviin, tällöin muovi suli ja kangas jäi vähäksi aikaa kiinni ja sain ommeltua hyvin.


Laittaisiko kansien kiinnityksen napeilla vai nepparilla. Päätin taas kokeilla uutta tekniikkaa. Kirjontalangalla suurruuttelin nyörin päältä kolmeen kertaan..


... vai tekisikö tästä mieluummin rannekorun?


Ei kun kiinnitys kirjaan, mutta miten sen laittaisi?
Sisäsivut on tehty pesukoneessa huovutetusta villapaidasta.


Siinä se nyt on.

Tämä neulakirja ei tullut maksamaan juuri mitään. Ainoat kustannukset taitavat tulla kirjontalangasta ja kangasväreistä. Lakana oli vanha, villapaita aikanaansa kulahtanut, nyörin pätkä unohtunut laatikon pohjalle, kovikekangas vanha pakkausmateriaali, jonka päämäärä yleensä on roskis.

Ja taas tuli hyvä mieli.

"Psykedeelistä..."

Kommentoi tytär keittiön verhoja, kun tuli pääsiäistä viettämään kotiin. Kaikkea se perhe todellakin joutuu kokemaan. Mies on jo niin tottunut, ettei sano mitään -tai sitten ei edes huomaa:)


"Hienot kevätverhothan nämä on!" Oikeastaan kyllästyin talviverhoihin ja halusin jotain tilalle. En kuitenkaan jaksanut ommella mitään...


Kaivelin hieman matkalaukkua, mihin olen säilönyt noita värjäämiäni kankaita. Ja laitoin nämä roikkumaan, samalla voin pohtia, mitä niistä työstäisin.

Kuvassa ei näy kankaiden "saumakohdat", mutta seitkyt-kahdeksankymmentä luvun taitteessa nuoruutta eläneeltä ei kai muuta voi odottaa kuin hakaneuloja:)

Kankaasta ei tarvitse varmaankaan mainita, että vanhoja lakanoita on taas tuunailtu.

Pölpyrää ja viivaa

Keittiö jäi siivoamatta. Huomasin, että jo kertaalleen painetut kankaat eivät miellyttäneet silmää, vaan niille oli tehtävä jotain.

Päivän ehdottomasti parhaimmat kankaanpainantavälineet olivat suttunuija ja peili.

Jo aiemmin epämääräisen vihreäksi maalattu kangas sai suttunuijasta - ja pölpyräkangas oli valmis.

Lisää vihreitä pölpyröitä...

... ja punaisia.

Pyöreällä vispilällä pyörittelyä...

.. ja sitten peilillä! Maalasin peiliin ja sitten painoin kankaalle - viivat tulevat paljon selkeämmin esiin kuin pensselillä. Tosin, tätä muotoa en hakenut...

Taas laattapainantaa. Nämä on tehty vanhoilla kivisillä lasinalusilla. Lasinalusia olen yrittänyt myydä kirppiksellä pari kertaa pois. Olin juuri heittämässä ne roskiin, kunnes tajusin, että minähän tarvitsen niitä! Mitään ei todellakaan saa heittää pois - taas olisi harmittanut.

Niin, että mitäpä näistä kankaista teen? Siinäpä nyt elämää suurempi kysymys. Kurssilla pitäisi saada säilytin aikaiseksi. Näillä kokeiluilla yritän kaiketi löytää jotain ideaa.

CD vai Vinyyli - ei ainakaan Ipod

Mitäpä tällainen vinyylilevyjen kasvatti CD:stä ymmärtää? Taitaa olla CD:kin jo mennyttä aikaa, siispä - kiertoon.

Ei se kyllä soi...

... mutta mitä väliä. Sen voi vaikka ommella johonkin.

Siis kaksi cd:tä sai väriä pintaan, levyt vastakkain ja pieni pyöräytys. Levyt varovasti irti toisistaan ja sitten kankaalle painaen. Sopii myös lasten kanssa tehtäväksi.

Miltäköhän näyttäisi jos laittaisi vinyylit kiertoon?