Voihan myrkky!

En pidä myrkyistä. Mutta kyllä tämä arkku on niin pilattu, ettei tähän muu pysty kuin myrkky. Päätin siis käyttää maalinpoistajaa hiomisen sijasta. En tiedä miten tämä pitäisi oikeaoppisesti tehdä? Mutta koska olen vääräuskoinen joka asiassa, niin tämänkin opettelen kantapään kautta. Kun työ on tehty saattanee tulla ajatus "olisi pitänyt tehdä toisin" Mutta onhan sekin tapa oppia.

Ennen maalinpoistoa kysyin mieheltä, mikä väri olisi hyvä? Tämähän oli tietysti vain retorinen kysymys, sillä olin jo päättänyt, että arkusta tulee sellainen vihreänsinisenharmaa. Onneksi mies kulki samoilla linjoilla -emme siis ole turhaan olleet kimpassa kahtakymmentäseitsemää vuotta:)

Raaputtaessa olen mananut näitä 60 - ja 70- luvun nousukkaita, jotka halusivat hävittää kaiken vanhan. Sen verran järkevä oli ollut tämän arkun omistaja, ettei sentään polttanut polttopuina saunan pesässä!

Muuten oli sitten haluttu peittää kaikki vanha. Arkku oli kitattu kauttaaltaan, pohjamaalattu ja lopuksi vedetty kamala maalipinta päälle. Puiden syyt oli tukittu huolellisesti kitillä. Jos puu oli elänyt ja jättänyt pieniä reikiä, oli heti laitettu kittiä kitin päälle. Lopuksi oli vielä hiottu niin tasaiseksi, että appiukkokin olisi ollut ylpeä!

Kolme kerrosta pakkelia ja maalia poistettuani tuli ylläri vastaan: - Tämän arkun alkuperäinen väri on se vihreänsinisenharmaa!

Siis arkku on ihan varmasti ollut nuoren miehen, joka on haaveillut lähdöstä merille. Sininen väri tarkoittaa ihan varmasti merta. Onkohan tuon punaisen ja oranssin värin maalannut jälkipolvi, joka on halunnut sukupuustaan hävitettävän moisen irtolaisen sukulaisen muistot?

Matka-arkun tarinoita

Tämä lukemisvimma on viedä koko kesän. Mutta kirjastostapa löytyy äänikirjoja. Valikoima tosin on aikas pieni, varsinkin, kun määrittelin, että lainaan vain suomalaisia naiskirjailijoita. Voihan olla, että äänikirjamäärä on suuri, mutta meidän kirjasto on pieni, jolla on pienet määrärahat, joten...

Löytyi tämä:

(kuva otettu Kustannusosakeyhtiö Otavan sivulta)

Olen mahdollisesti joskus ilmoittanut (nuorempana varmaankin), että Laila Hirvisaari kirjoittaa keski-ikäisten naisten kirjoja, siis ei niitä voi lukea kukaan.  No joo, taidan nyt olla  itsekin todistetusti keski-iässä:)

Aloitin kirjan kuuntelemisen samaan aikaan kuin uuden projektini. En kummemmin kiinnittänyt huomiota kirjan takakanteen, missä selvitetään tarinan kulkua. En siis tiennyt, että kirja sijoittuu 1918 tapahtumiin. En myöskään ajatellut, että projektissani oli vuosiluku 1916. Vasta, kun tarinassa puhuttiin merimiehestä, aloin katsella tarkemmin tätä projektiani. Ja aivan varmasti tämä on joskus ollut jonkun merimiehen arkku, ihan varmasti, eikö vaan?

Vuonna 1988 ostimme mieheni kanssa vanhan maalaistalon, jonka vintiltä löytyi mm. tämä pilattu arkku. (Luonnossa värit ovat todella kirkuvat!)

 Vuonna 1991 jouduimme muuttamaan miehen työn perässä ja talo myytiin, mutta matkaan lähti myös tämä kammottava arkku. Tiesin, että jonain päivänä se tulee olemaan projekti.

Lojuttuaan 24 vuotta tuolla jossain, tuli kaunis aamu. Minä laskin yksi plus yksi on kaksi, eli talossa on kaksi väkivahvaa poikaa kotona!  Kerroin pojille, että heidän tulee kantaa arkku pihalle, sillä nyt katsotaan mitä arkku on sisuksiinsa kätkenyt.

- No sehän on täynnä nukkeja!

 Niinkun en sitä tietäisi. Mutta minä tarkoitinkin sitä arkun tarinaa, jota nyt aloitan rapsuttamaan esiin.

Kesä tuli ja meni...

... ja työt kutsuvat. Jälleen kerran muutan yksikköäni- koko koulu muuttaa toiseen, tilavampaan  koulurakennukseen. Kaikki me tiedämme nämä sotien jälkeen valmistuneet keltaiset koulurakennukset -itsekin olen sellaisessa aloittanut koulutieni. Ikuisesti mieleeni on painunut pitkät, kolkot käytävät. Ja kas kummaa, näitä käytäviä löytyy vielä neljäkymmentä vuotta myöhemmin!

Osan kesää katselin "omaa käytävää"; kolkkoa, kylmää, pitkää ja isojen oppilaitten iskulauseilla kaivertamaa käytävää. Jotain on tehtävä! Matkasin läheiseen rautakauppaan, ostin pensselin ja värejä.

Tästä se alkaa:

Tasohiemakone käyntiin ja sukellus pölypilveen

 

 

Pensseli maalipurkkiin -kyllä maalaaminen on kiva!

Toinen kaapisto vähän erilaiseksi...

Kaapit käänsin pois seinän vierestä ja tuohon väliin sisustan mukavan oleskelutilan - lasten tai  työkavereitten kanssa.

Näitä löydettyjä, moneenkertaan hylättyjä, voisi sovittaa käyttöön:

Ainahan voisi kinuta rahaa uusiin hienoihin huonekaluihin, mutta minä tykkään tehdä jo olemassaolevasta- ei ainakaan tule samanlaista vastaan.

Mitäköhän työkaverit tuumaa? Vieläköhän kaapit halutaan heittää kaatopaikkakuormaan?

Raksalle hommiin

Olisikohan tämä kesä nyt otollinen aika rakennushommiin?

Makuuhuoneen lattia, seinät ja katto tarvitsee maalia.

Vintti on rempallaan...

Katossakin on reikä....

Ulkomaalausta voisi miettiä?

Kokeilevassa käsityössä on projektina "Vanhasta uutta". Mietin vaan olisiko tämä minun projekti?

Tämän nukkekodin saimme kauan sitten, kun lapset olivat pieniä. Miehen työkaverin mies oli sen aikoinaan tehnyt omille lapsille. Siis talolla on ikää kolmisenkymmentä vuotta. Omat lapset eivät oikeastaan koskaan leikkinyt talolla, koska se oli iso ja painava- ja kodissa oli vähän tilaa.

Nyt voisin hieman laittaa tätä kuntoon ja viedä töihin lapsille leikkeihin - siellä on tilaa.

Viiminen pohdinta vielä: Teenkö tästä talon, vai eläinsuojan?

Kynttilät Picasson tyyliin

Illat pimenevät ja silloinhan sytytetään kynttilät mieltä piristämään. Talon kynttilät ovat olleet kesävarastossa vintillä.

Valuvista kuista on helppo siirtyä valuviin kynttilöitä, molemmat kaiketi valonlähteitä.

Tiimarin rumat, harmaat kynttilät eivät kestäneet kesän helteitä vaan ihan itsekseen tekivät picassot. Tuunausta tämäkin, alunperin kun inhosin näitä muovisen näköisiä tekeleitä.

Näitä kynttilöitä ei tarvitse edes sytyttää, kun mieli piristyy:)

Muista niistää nenäsi!

Poika lähtee Kreikkaan, eikä äiti tietenkään ole kateellinen (kunpa mahtuisi matkalaukkuun...). Äidin huoli on, että pojalla on nuha.Onneksi viisas äiti tietää, että nuhaan auttaa nenäliina!

Vanha nenäliina oli kyllä itsessään jo kaunis, pitsit ja kaikki. Mutta "kokeilija-iili" iski ja se oli viisikymmentä luvun nenäliinan tuunaamista uudelle vuosituhannelle.

Tekniikka oli estomenetelmä. Itse käytin vehnäjauhoja. Tein taikinan vedestä ja vehnäjauhoista suhteessa 1:1. Apuvälineeksi otin suuren lääkeruiskun, jonka täytin taikinalla. "Pruuttaaminen" oli todella hauskaa. Kuvio sai kuivua vuorokauden.

Ennen maalausta rypistin kangasta, syntyi rakoja, joihin maali tunkeutuisi. Maalattuani annoin kankaan kuivua hyvin, jonka jälkeen silitin nurjalta puolelta. Näin värit kiinnittyivät.

Taikinan poistin veden alla, auton ikkunaskraapalla.

Kirpputorilta huostaanotettu puueläinkin viihtyy auringon alla.

Tekniikasta löytää lisävinkkejä mm. seuraavista linkeistä:

http://users.utu.fi/malepe/reservipainanta/tyovaiheet.htm

http://www.kaspaikka.fi/savonlinna/estokuviointi/etusivu.htm

Mikä on trykkityyki?

Trykkityyki on se kangas, joka on varsinaisen painettavan kankaan alla. Se on suojakangas, joka käännetään ja vaihdetaan tarpeentullen. Trykkityyki saa värinsä ja kuvionsa siis niistä töistä joita käsin painetaan.

Kassi on tehty trykkityykistä. Kangas on kirpputorilta ostettu vaaleanpunainen 1 euron lakanakangas. Kangas päätyi trykkityykiksi - sai uuden värin ja kuvion. Lopuksi valmistin kankaasta kassin. Kassi on käännettävissä, joten kyllästyttyä tekstiin voin ottaa uudet kuviot esiin. Kassin hinnaksi ei muodostu varmaankaan edes sitä 50 senttiä.