sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Langat suoriksi ja hommiin...

... eihän sitä muutakaan voi. Mielessäni olen jo tehnyt monta kuvakudosta, jotkut jopa onnistuneita. Vielä ei kuitenkaan tieteiselokuvien todellisuus ole mahdollista tässä ulottuvuudessa, joten vanhanaikaisesti on ryhdyttävä haasteen kimppuun, jos haluaa jotain muidenkin nähtäväksi.

Kuvakudoksia on varsin hankala tehdä, jollei ole kehystä. Ja minullahan ei sellaista ole. Mutta minulla on nurkissa paljon ylimääräistä tavaraa ja mies. Siispä miehelle ohje: - tee 30*30cm kehikko vanhoista listoista.

Mies kyllä tekee, mutta koskaan ei tiedä tapahtuuko se tänään, vai (oikeesti) kymmenen vuoden päästä. Mies erehtyi kysymään, koskas se pitäisi olla valmis. Hieman taisi hämäläismies hätkähtää kun sai tyynen vastauksen -tänään.

Mies saikin hyvät raamit aikaiseksi. Itse aloin vielä naulaamaan vintistä löytyneitä pikkunauloja puolen sentin välein.


- Ai, siitä tulee tuollainen? Mies ihmetteli ohimennessään.
- voi, voi, hän ei tiedä vielä mitään...

Loimen tein ylijääneistä pellavalangoista.

Kustannukset eivät siis olleet oikeastaan mitään, koska kaikki oli hankittu aiemmin johonkin muuhun tarkoitukseen.

Kirpparilta löysin vielä hyvän, pitkän, melkein viisi senttiä maksavan neulan, millä on hyvä tehdä kuvioita. Kuvankin olisin laittanut, mutta piilotin sen johonkin hyvään paikkaan...

5 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista:) Nuo kehykset ovatkin varmaan hyvät tähän tarkoitukseen. Kauniita lankoja sinulta ainakin löytyy.
    Joskus aikoinani olen tehnyt yhden kuvakudoksen kangaspuissa.
    Mielenkiintoista puuhaa sekin.

    VastaaPoista
  2. Jaahah, tämä onkin kiinnostavaa. Jään odottelemaan jatkoa :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin jään odottamaan jatkoa. En ole ennen nähnyt miten kuvakudoksia tehdään.

    VastaaPoista
  4. Jee! Uusi päivitys! Mä niin odotinkin jo tätä...millon lisää?
    T:Salainen ihailija

    VastaaPoista
  5. Eija: Kiitos, kauniita lankoja minunkin mielestä minulla on:)

    Tii ja Sussi: Ettei vaan käy niin, että minäkin jään odottelemaan. Yksi kurssilaisista oli tehnyt jo vähän- ja sillä oli mennyt neljä tuntia, siihen vähään. Siis hidasta hommaa kaiketi on.

    Salainen ihailija: Voi voi, ei elämä ole pelkkää päivitystä:) Meikäläisellä on jatkunut tämä epäonnen päivä noin kolmatta kuukautta. Ehkäpä siitä kuitenkin vielä saa hauskan päivityksen aikaiseksi:)Jaksa odotella....

    VastaaPoista