tiistai 10. heinäkuuta 2012

Matka-arkun tarinoita

Tämä lukemisvimma on viedä koko kesän. Mutta kirjastostapa löytyy äänikirjoja. Valikoima tosin on aikas pieni, varsinkin, kun määrittelin, että lainaan vain suomalaisia naiskirjailijoita. Voihan olla, että äänikirjamäärä on suuri, mutta meidän kirjasto on pieni, jolla on pienet määrärahat, joten...

Löytyi tämä:

Vienan punainen kuu
(kuva otettu Kustannusosakeyhtiö Otavan sivulta)




Olen mahdollisesti joskus ilmoittanut (nuorempana varmaankin), että Laila Hirvisaari kirjoittaa keski-ikäisten naisten kirjoja, siis ei niitä voi lukea kukaan.  No joo, taidan nyt olla  itsekin todistetusti keski-iässä:)

Aloitin kirjan kuuntelemisen samaan aikaan kuin uuden projektini. En kummemmin kiinnittänyt huomiota kirjan takakanteen, missä selvitetään tarinan kulkua. En siis tiennyt, että kirja sijoittuu 1918 tapahtumiin. En myöskään ajatellut, että projektissani oli vuosiluku 1916. Vasta, kun tarinassa puhuttiin merimiehestä, aloin katsella tarkemmin tätä projektiani. Ja aivan varmasti tämä on joskus ollut jonkun merimiehen arkku, ihan varmasti, eikö vaan?


Vuonna 1988 ostimme mieheni kanssa vanhan maalaistalon, jonka vintiltä löytyi mm. tämä pilattu arkku. (Luonnossa värit ovat todella kirkuvat!)

 Vuonna 1991 jouduimme muuttamaan miehen työn perässä ja talo myytiin, mutta matkaan lähti myös tämä kammottava arkku. Tiesin, että jonain päivänä se tulee olemaan projekti.

Lojuttuaan 24 vuotta tuolla jossain, tuli kaunis aamu. Minä laskin yksi plus yksi on kaksi, eli talossa on kaksi väkivahvaa poikaa kotona!  Kerroin pojille, että heidän tulee kantaa arkku pihalle, sillä nyt katsotaan mitä arkku on sisuksiinsa kätkenyt.

- No sehän on täynnä nukkeja!

 Niinkun en sitä tietäisi. Mutta minä tarkoitinkin sitä arkun tarinaa, jota nyt aloitan rapsuttamaan esiin.

2 kommenttia:

  1. Jään jännittyneenä odottamaan tarinaa, joka paljastuu

    VastaaPoista
  2. Wauh mikä aarre!!! Lappu silmään, huivi sillai rosvomaisesti päähän ja menoksi!! Jään kuulolle...:D

    VastaaPoista