perjantai 4. maaliskuuta 2011

Ostoksilla

Miehellä oli asiaa Lempäälään, lähdin mukaan koska päätin käväistä paikallisessa ostospainajaisessa (Ideapark). Jälleen kerran päättelin, että minusta on tullut hieman vanhempi tai oikea maalainen - eihän siellä ollut mikään kauppa vielä auki. En millään muista, että nykyään ihmiset heräävät vasta puolenpäivän aikaan. Kaupat aukeaisivat siis vasta kymmeneltä.

Tunnin kuluttua olin jo ihan kypsä tähän ostoshelvettiin - olinhan jo käynyt ainoassa hyvässä kaupassa, kangaskaupassa. Missä se mies oikeen viipyy?

Ratkaisin asian niinkuin lapsena olin oppinut. Lomareissuillamme emme pysähtyneet paikallisia nähtävyyksiä katsomaan, vaan paikallisia tavarataloja. Isä oli liike-elämässä mukana, ja tuttuja oli ympäri Suomen maan. Äiti kyllästyi ainaiseen odotteluun ja osteli kaikkea "tarpeellista". Olen siis oppinut käyttäytymismallin

Siinä odotellessa, katsellessa kiireisiä ihmisiä, kuulutusten pauhatessa, lasten itkiessä ja vanhempien kiljuessa alkoi kyllästyttää. Kävelin tietokonehyllylle ja päättelin että juuri nyt tarvitsen tällaisen:


 Jospas tämä blogin pitääminen tästä nopeutuu?

Kotimatkalla vielä pysähdyttiin kirpparille ja tein löydön:

Heleniuksen painama Anja Terhon suunnittelema "Kiitäjät" Maksoin kahdesta verhosta yhteensä 4 euroa.

Lopuksi täytyy kyllä tunnustaa, että oikeasti olin pohtinut tuota tietsikan ostoa jo vuoden verran...

3 kommenttia:

  1. Harkitsevainen ja kovahermoinen ostaja olet joka tapauksessa, minulta kun hajosi tietokone keskipäivällä, oli uusi hankittuna ja kotona jo kahden tunnin päästä. Edeltävän koneen hankin kaupasta viidessä minuutissa. Hih, olen selvästi tietokoneriippuvainen.

    Upea tuo kangaslöytö!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kannatti siis miehen viipyä :D:D Odotamme innolla lisää bloggauksia!!

    Kangas ON aika mielettömän upea!!

    VastaaPoista
  3. Sussi:Harkitsevainen - tuskinpa. Tietokoneen ostokin perustui väriin:)

    Sinisukka: Kangas on hieno, laitoin sen seinälle ja tykkään koko ajan enemmän.

    VastaaPoista