torstai 1. lokakuuta 2009

Syksyllä alkavat uudet harrastukset

..ja niin myös minulla. Kuulunhan keski-ikäisiin naisiin, jotka aina syksyisin innoissaan aloittavat uuden harrastuksen, ja sitten kohta ihmettelevät mitäpä taas tuli tehtyä? Jotta en kuitenkaan pääsisi ihan niin helpolla, olen sitoutunut tähän kurssiin ainakin kolmeksi vuodeksi.


Aloitin "Kokeilevan käsityöilmaisun peruskurssin aikuisille". Oikeastaan en ole koskaan edes ajatellut moiseen ryhtyväni. Mutta yksi luonteenpiirteitäni taitaa olla impulsiivisuus; tehdä hätäisiä päätöksiä ja miettiä vasta sen jälkeen.


Eijan blogi vaikutti myös paljon päätökseeni lähteä opiskelemaan kädentaitoja. Eija on tehnyt käsityötaiteen opinnoissaan aivan mahtavia töitä, joita voi ihastella hänen sivuillaan.


Nyt sitten olen kurssilla ja mielenkiinnolla odotan, mitä minulle tapahtuu? Mitä uutta opin? Uusia kädentaitoja? Uutta tapaa ajatella? Opinko jopa tekemään jotain käsilläni? No, ylipäätänsä olen vain utelias uusista asioista ja niitä varmasti tulee eteen:)


Ensimmäinen tehtävämme oli laatia kartta. Lehdistä, kankaista yms. liimattiin pahville käteen osuneita värejä ja muotoja. Kuvat ovat omasta kartastani. Osan kuvista ja muodoista ymmärrän, miksi ne otin mukaan, mutta osa kuvista on mielestäni aikas kamaliakin, varsinkin ruskea väri. Mutta jospa kolmen vuoden päästä ymmärrän miksi nämä kuvat tarttuivat käteeni.


5 kommenttia:

  1. NNNNonnnnihhhhhhh!!!!!!!!!!JEEEEE!!!Hyvä sinä!!!!!!! Onnea matkaan!!
    sinisukka

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa mielenkiintoiselta ja haastavalta. Hyviä opintoja!

    VastaaPoista
  3. Heips, kiva kun innostuit ja olen tosi iloinen että blogistani oli jotain hyötyäkin:)

    VastaaPoista
  4. Voi ihanuutta! MInäkin haluan! Miten/missä/??? Voih. Onnentyttö olet sinä!

    VastaaPoista
  5. Sinisukka: Kiitos. Hypäsin junaan tosi myöhään, itseasiassa myöhässä. Juna oli jo lähtenyt, muttei jättäny asemalle:)

    Sussi: Varmasti tulee mielenkiintoista ja varmasti myös epätoivoa. Mut sekin kuuluu kai asiaan?Kiitos kannustuksesta:)

    Eija: Ne sun työt vaan on Niin ihania. En minä sellaiseen pysty, eikä ole tarkoituskaan- olenhan vaan amatööri. Omaksi iloksi opettelen.

    Satu: Erilaisilla kansalais- ja työväenopistoilla näyttää ainakin näitä kursseja olevan. Toivottavasti osaan ottaa kaiken irti.

    VastaaPoista