maanantai 3. elokuuta 2009

Viimeinen silmäys puutarhaan, ennen töihin menoa. Täytyy kyllä sanoa, että vielä olisin lomaa pitänyt.

Malva, jonka olen itse siemenestä kasvattanut. Tosin tämä kasvi kyllä pitää itse huolen levinneisyydestään.

Pietaryrtti, kasvaa omia aikojaan pihassa. Vanha kansa laittoi näitä vinttikomeroon kuivumaan, etteivät koit syö villavaatteita. No sen verran karmaiseva haju on, että ei kyllä komeroon mene muutkaan. Mutta kaunis kasvi yksinkertaisuudessaan.

Sinisievikki, yksivuotinen. Pörriäiset tykkää ja lienee hyvä maanparannuskasvikin.


Palavarakkaus. Olen kasvattanut siemenestä. Välillä pääsi pihasta häviämään, mutta jostain taas nousi ylös, lieneekö vuorotteluvapaalla ollut?


Tulikukka, luonnonvarainen, meidän pihaan kylvetty. Jostain syystä viihtyy aina porkkanamaalla. Hauska kasvi, porkkanamaalla on joskus kasvanut lähes neljämetriseksi!

Hyvästit siis kesälomalle, ja hyvästit tuolle ihanalle järjestelmäkameralle, mikä oli lainassa tyttäreltä.

Lamppu syttyi juuri: Jos tekee paljon töitä, voi saada palkkaa ja hankkia oman järkkärin:). Kiva mennä töihin!

4 kommenttia:

  1. Teillä on upeita kukkia pihalla.

    Olen toivonut malvaa omalle pihamaalle, mutta ei ole siemestä lähtenyt kasvamaan. Tänä vuonna sitä oli ilokseni ilmestynyt etupihalle, oli tullut salamatkustajana äidiltäni siirrettyjen taimien kanssa:)

    Mukavia työpäiviä!

    VastaaPoista
  2. Mullakin kasvaa aivan kukat. Palavarakkaus vaan meinaa liikaakin levitä. Tulikukkaa ei kylläkään ole, en ainakaan tiedä sitä olevan.

    VastaaPoista
  3. Ihana värisarja! Ja hieno oivallus lopuksi! :) Minua viehätti myös vuorotteluvapaa-ajatus... :D

    VastaaPoista
  4. Sussi: Meidän pihassa on aikas ravinteikas maa(karjanlantakompostia), johtuisikohan siitä että malva viihtyy? Kiitos, että tykkäät, että pihallamme kasvaa upeita kukkia. Uskon ja vannon taas kompostin mahtiin:)

    Eija: Jos tulikukka on, sen kyllä huomaa:)

    Satu: Nyt vaan töitä tehdään ja kameraa haaveillaan:) Ja töissä ON ollut kivaa.

    VastaaPoista