maanantai 20. heinäkuuta 2009

Helsingissä hengailemassa

Siis totta, meikäläinen oli Helsingissä. Viimeksi olen ollut siellä noin 14 vuotta sitten, kun kävelin eripari kengillä. Ateneumissa huomasin omistavani kaksi kenkää, mutta keskenään erilaiset! Kylmän tyynesti kävelin seuraavaksi kenkäkauppaan ja ostin uudet. Mutta näköjään meni useampi vuosi ennen kuin kehtasin "piäkaupunkiin" mennä.

Tällä reissulla tarkistin kengät. Tosin huono valinta, sillä matkan edetessä tarvitsin rakkolaastaria.

Kaverin kanssa lähdimme reissuun. Matkalla huomasimme, että kumpikin oli luullut, että toisella on jotain asiaa pääkaupunkiin. Päätimme mennä kauppatorille kahville, kun siellä kuulemma ihmiset käyvät. Matka rautatieasemalta kauppatorille kesti kaksi ja puoli tuntia sekä yhden soiton hätäkeskukseen. Todelliset "lande-ladyt" reissussa!

Ihmettelimme Fazerin kahvilan herkullista brunssia yli tunnin. Suosittelen. Seuraavaksi tutkimme "kaikki" suomalaiset ikonit eli Marimekko, Iittala yms.

Eniten kuitenkin ihmettelimme puistossa makaavaa pultsaria, jolla oli kouristuskohtaus. Ihmiset kävelivät ohi, istuivat kalliissa kahviloissa ja katsoivat miehen yli. Kukaan ei huomannut. Paitsi tietysti kaksi tylleröä maalta.

Tökimme miestä hereille, tietenkin halusimme virittää syvällisen keskustelun maailmanpoliittisesta tilanteesta. Tässä keskustelumme:

- Hei, mikä tilanne?
- öööö
- Herää! Nosta päätä.
Herra nostaa päätä laittaakseen takkia paremmin päänsä suojaksi.
- Hei, pääseksä ylös?
- eeeeeennnnn (mölinää)
- Nii, pääseksää ylös siitä?
Pää nousee, katse etsii puhuttelijaa, tässä vaiheessa selviää, että kyseessä oli vanhempi mies.
-No, en päässse. Mä o-oon hu-hu-malasssa. Anna mu-n ol-llaa.
Herra yritti ystävällisesti selvittää kyselijälle, että eihän humalassa oleva ihminen mitenkää pysty kävelemään.

Mies tuntui olevan samaa mieltä kuin muutkin ihmiset Helsingissä, eli antaa äijän olla ja levätä. Maalaisia kun olimme, emme antaneet periksi, sillä kouristelu häiritsi. Soitin hätäkeskuskseen. Sieltä lupasivat tilata poliisit paikalle. Viisitoista minuuttia odottelimme, eikä poliisia tullut.

Saimmepa yhteiskunnan arvot nopeasti selville: Älä missään tapauksessa välitä.

Jatkoimme turistin elämäämme: kauppatori ja tuomiokirkko.

Jo riitti turistin elo ja suunnistimme kasvitieteelliseen puutarhaan . Mielenkiintoinen paikka, aivan keskellä Helsinkiä. Ikäväkseni kamera oli jäänyt kotiin, niin paljon mielenkiintoista kuvattavaa olisi ollut. Mutta voin suositella paikkaa kaikille kasveista kiinnostuneille.

Reissu oli mukava, kun ei ollut mitään pakkoa käydä jossain tietyssä paikassa. Ja sain leikkiä ulkomaalaista, eräskin torimyyjä kysyi puhunko englantia vai ehkäpä suomea? Suomalainen näyttää aina suomalaiselta on hän missä päin maailmaa tahansa.

2 kommenttia:

  1. Osuvasti kirjoitettu, huomasitte heti reissullanne Helsingin keskeisiä piirteitä:)

    Vaikka olen syntynyt Helsingissä ja asunut aikanaan Helsingin keskustassa liki 30-vuotta, ei minua nykyisin saa juuri millään sinne edes käymään:)

    VastaaPoista
  2. Sussi: Olen aina ajatellut, että Helsinki on pikkukaupunki, missä on suurkaupungin ongelmat.

    Mutta täytyy sanoa, että vieläkin mietin, mitä sille miehelle tapahtui? Todennäköisesti jäi siihen, heräsi ja jatkoi matkaa seuraavaan pulloon ja sitä rataa. No se on hänen valintansa, pahempi valinta on tuo välinpitämättömyys....

    VastaaPoista