lauantai 1. tammikuuta 2011

"Ensi vuonna tavoitteeni ovat suuremmat"

Emäntä haastatteli Turjaketta, joka totesi vuoden menneen ihan hyvin.

-Vuonna 2011 suunnitelmissa on täyttää kaksi vuotta. Menneenä vuonna tuli syötyä kaksi kännykkää, mutta tavoitetta voisi vielä nostaa. Yksi syöty juustohöylä tarvitsisi kaverikseen muutakin purtavaa. Perheen KAIKKI Ikeasta ostetut tyynyt tuli tuhottua onnistuneesti. Yhteinen firma perheen toisen koiran kanssa on perustettu: "Parittomien sukkien puffetti", valikoimaa voisi myös laajentaa tumppuihin ja alusasuihin.

- Vuoden viimeinen aamupäivä oli jännittävä, sillä emännän kanssa tuli kokeiltua lentämistä tikapuilta. Onneksi putosin emännän pehmeälle vatsalle eikä omiin tassuihin sattunut. Emäntä vain epäilyttävästi jäi makoilemaan lattialle, hieman alkoi siinä kohtaa pelottaa. Kun emäntä lopulta aukisi suunsa saattoi olla varma, että kyllä se siitä tokenee, suurin huoli tuntui oleva koiran hyvinvointi. Lopunpäivää emäntä makoili sohvalla nuolemassa mustelmiaan ja pitämässä päästään kiinni. Kuulemma aivot vähän pääsi hölskymään. Onneksi meikäläisen aivot ei hölsky.

- Mutta sinne parvelle kyllä olisin mielelläni mennyt. Nyt en varmaan enää koskaan pääse sinne.


HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!

8 kommenttia:

  1. :D Ihana! Paitsi se aivojen hölskyminen! Turvallista ja oikein ihanaa uuden vuoden jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Tikapuitapitkin olit menossa vai uutta vuotta hakemaan:) Oikein antoisaa uutta vuotta!!

    VastaaPoista
  3. Satu: Eiköhän tuo olo tuosta parane- nyt on lihakset vähän kipeenä:)

    Anonyymi: :)

    Eija:Juu:) Oikeestaan piti yllättää tytär ja laittaa koira salaa sinne parvelle. Tytär kyllä totesi, että yllätin kyllä- mutta en ihan niin kuin oli tarkoitus.

    VastaaPoista
  4. Ai kauheeta!!!!!!!!! Ei kai tuo otsikko viittaa emäntään...

    VastaaPoista
  5. Sinisukka: Kyllä tavoitteet ovat ihan Turjakkeen omia

    VastaaPoista
  6. Tavoitteet on hyviä, mutta kannattaa syödä oikeita asioita...sano sellaisia terkkuja Turjakkeelle!
    Muuten ei voi todeta kuin että AUTS!

    VastaaPoista
  7. Ai, ai, onneksi ei käynyt pahemmin.

    Tikapuu-agilityt kannattaa varmaakin jättää muille ja keskittyä sukkafirmaan:)

    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista