torstai 2. heinäkuuta 2009

Tuoksuja ja lukihäiriöitä

Pihan perältä löytyy tuoksuvatukka. Ihan mukava kasvi estämään näkymät naapurista, mutta toinenkin syy kasvin olemassaoloon meidän pihassa on. Se muistuttaa ajasta, kun olin arboretumissa töissä.


Parikymppisenä en tuntenut muita kasveja kuin voikukan. Arboretumissa heräsi kiinnostus kasveihin, ja todella hyvä paikka olikin opetella tunnistusta, kun kasvien vierellä oli aina nimikyltit!

Kaverin kanssa kitkettiin tuoksuvatukan alustaa ja ihmeteltiin, että onpa kasvilla hauska nimi, pohdittiin mistä se on tullut?Hyvällä mielikuvituksella varustettuina ihmisinä tulimme tulokseen, että ennen vanhaan ihmiset ovat pesseet tuoksuvatukan lehdillä hiuksia! Niinpä sitten hieroimme lehdillä päätämme ja kuvittelimme tuoksuvamme hyvältä.

Meni monta vuotta, ennenkuin lukihäiriö parantui. Olimme lukeneet tuoksuvatukan näin: TUOKSUVA TUKKA. Oikeastihan se on
TUOKSU VATUKKA.

2 kommenttia:

  1. Hih, mainio juttu:)

    Hyvä kasvi muuten, kauniit kukat ja runsaskasvuinen. Minulle tulee siitä mieleen aina miehen ja minun ensimmäinen yhteinen koti, espoolainen kerrostalo, jonka pihalla oli monta tuoksuvatukan pensasta:)

    VastaaPoista
  2. Kiva juttu, niinkuin asiat joskus lukee..
    Arboretumissa täytyykin lähteä käymään, kun ruusut ovat siellä jo parhaimmillaan.

    VastaaPoista