keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Matkaan


Ottaisiko matkalle mukaan uuden kirppislöydön?


...vai tämän ihana tuohikassin?

Päädyin olkakassiin, jonka on tehnyt ystäväni vanhemmat.
Joitakin vuosia sitten koin kamalan ahaa-elämyksen, että nelikymppisellä naisella tulee olla hieno käsilaukku. Kukaan aikuinen nainen ei käytä aina vain reppua tai muuta epämääräistä.

Lähdin Sokoksen laukkuosastolle katsomaan kaikenlaisia merkkikasseja ja mietin mielessäni, että ne eivät ole ihan minua. Voi, miksi minun täytyy olla jo yli nelikymppinen nainen ja pitää käsilaukkua? Olallani roikkui tuo tuohikassi ja koin olevani tosi maalainen sellaisten kiiltävien merkkilaukkujen seassa.

Sielu ei vaan antanut myöten ostaa kallista ja kiiltävää. Huono mieli senkuin kasvoi: -ei minusta ole aikuiseksi naiseksi.

Juuri kun "meinasin alkaa itkemään", eräs nainen ryntäsi kimppuuni: - Mistä olet saanut noin ihanan kassin?

Mitä! Tämä nainen pelasti päiväni ja koko vuosikymmenen. Selvitys kesti puolisen tuntia.Poistuin Sokoksen merkkilaukkuosastolta erittäin ylpeänä naisena tuohikassi olalla vain keikkuen.

ps. Vieläkään minulla ei ole sitä nahkakassia- ja vuodet vain vierivät:)


7 kommenttia:

  1. IHANA TARINA! Lohdullista, minä pian 40 ja aina reppu tai joku ite tekemä riekale olalla. Kerran oli neulottu pikku reppunen ja kaveri kysyi "Mikä myssy toi oikein on?" vaikka se on aarteeni ja melkein juhlalaukkuni! Röyhkimys! No mutta, mahtavat laukut sulla, mulle kelpais kumpikin.

    Hienoa, että voi olla nainen tuohilaukku olalla ja onnellinen! :)

    VastaaPoista
  2. Satu: Ollessani kolmekymppinen äiti osti minulle nahkasormikkaat -koska sen ikäisellä naisella "kuuluu" olla sellaiset. Hukkasin ne kuukauden kuluessa. Nelikymppisenä en omista olkalaukkua. Mitäköhän viiskymmpisenä pitäisi olla?

    VastaaPoista
  3. Ihana tarina!

    Mutta hmmm, olen lähempänä viittä kuin neljääkymmppiä ja edelleen on useimmiten reppu olalla, hih.

    VastaaPoista
  4. Voi kauheeta, nahkasormikkaat...Villatumput ne olla pitää! ;) Niin, mitäköhän viiskymppiseltä odotetaan? Jakkupuku?

    Mitä enemmän ikää, sitä enemmän ilomieltä ja vapautta olla juuri sellainen kuin haluaa olla ja vielä olla ylpeä siitä! Ihana se tunne, että muista viis!

    VastaaPoista
  5. Satu: Minäkin käytän vain tumppuja ja villasukkia (ja kesällä paljaat varpaat).

    Jakku! Se se varmaan on mikä pitäisi omistaa seuraavaksi. Voi kamala - eihän se sovi tumppujen kanssa:)

    Taitaa tulla jakuton viiskymppinen...

    VastaaPoista
  6. :D Jakku ja tumput! Ei auta, villatakeissa mennään!

    VastaaPoista