torstai 26. helmikuuta 2009

Lakanastako kalakirja?

Lapset piirsivät ihanan näköisiä kaloja ja niistä sain idean: painan kalat kankaalle! Ystävä antoi uutta mietittävää tokaisemalla. -Tee kuvat lauluun "Neljä kultakalaa " Ja siitä keksin, että teen laulukirjan. Monta pulmaa matkan aikana tuli, mutta pulmathan on ratkaistavaksi tehty. Edelleen toimintakehyksenä oli, että kaikki tarvittavat tavarat on löydyttävä oman talon uumenista.


Ensiksi kopioin lasten piirrustukset paperille ja siitä kalvolle. Kalvosta tein sabluunat.


Löysin vanhan kirppikseltä ostetun tyynyliinan, johon päätin painaa kuviot. Taustakankaaksi leikkasin palan trykkityykiä, joka oli aikaisemmassa elämässään vaaleanpunainen lakana. Trykkityykinä se oli muuttunut siniseksi. Vielä kirjan sisään pehmusteeksi löysin vanhan päiväpeiton, jonka kaveri oli luovuttanut kirppikselle vietäväksi.


Trykkityyki oli sininen. Sivujen tausta tuli tällä samalla kankaalla. Kanteen kirjasin nimen - täytyyhän kirjalla nimi olla!

Ensin painoin tyynyliinaan sinistä kuviointia seulan ja raakkelin avulla.


Kalat painettuani päätin kirjailla ne paremmin näkyviin, samalla lisäsin kaloihin täytettä - näin niistä tuli kolmiuloitteisia.

Kirjailulankana käytin mm. suttunuijan lahjakääreen lankaa sekä anopin vintiltä aikoinaan pelastettua lankaa, joku lanka saattoi olla myös kirppikseltä ostettua ja lahjaksi saatua.


Oli neljä kulta kalaa, yksi niistä karkas salaa..

..ja mun akvariossain oli kolme kalaa vain.


Oli kultakalaa kaksi, toinen ryhtyi laulajaksi...


...ja mun akvariossain oli yksi kala vain.


...mutta sitten arvatkaas...?

...kaikki muu materiaali on kierrätettyä paitsi kangasvärit ja ompelukoneen lanka. Kun työlle ei maksa hintaa, uskallan kirjan hinnaksi muodostuvan n. euron - tosin eurolla en sitä myy.

5 kommenttia:

  1. Hienon kirjan teit. Tykkään blogistasi kun se päivittyy niin usein!

    VastaaPoista
  2. On hieno ja kiva kirja. Varmaan oli antoisaa tehdäkin :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kiitos. Näin blogielämän alussa innoissaan päivittelee. Mutta eiköhän se tuosta tasaannu -hämeessä kun ollaan. Kirjaa oli tosi hauska tehdä, tuli kaikkea uutta eteen, jotka piti ratkaista.

    VastaaPoista
  4. Voi! Miten symppis kalakirja.:) Taidan laittaa sinun blogin seurantaan, kivoja juttuja.:)
    t.Merianne (from www.vihreaakangasta.vuodatus.net)

    VastaaPoista